VIkat päivät Melissä

ma-ti 19.-20.9.2011

Jello!

Istutaan nyt Julbsin kanssa Jet Starin lennolla Melistä Cairnsiin. Lentoaikaa tulee joku 3 h ja matkaa 2035 km, hintaa yli 200e eikä ruokaa. Hmph. Varattiin viime viikolla hostelli valmiiks ja aiotaan hengata Cairnsissa sen verran kun huvittaa. Sään pitäs olla paaaaljon miellyttävämpi kun Melissä, jotain +28-30C.
Eilen oli ehkä eka päivä kun ei oltu ihan tälleissä ja koomassa. Oltiin nukuttu ekat hyvät yöunet, mä joku 10 ja Julia 15 :D Simahdettiin tosiaan sunnuntai-iltana klo 21 kirjat naamalle ja valot päälle. Pientä jetlagia ja silleen, edes alakerrassa riehuneet irkut ei haitannu yhtään.

Tutustuttiin hostellilla vihdoinkin muihin backpackereihin. Porukkaa oli mm. Saksasta, Irlannista ja Skotlannista. Eniten heiteltiin läpyskää paikallisen Deen kanssa. Se oli juuri tullut takas Ausseihin Intiasta ja oli vailla kämppää, joten oli päätynyt tonne asumaan pariks kuukaudeks. Dee oli lähteny Intiaan viideks viikoks ja myyny kaiken omaisuutensa, auton ja kämpän ja piti tavaroitaan jossain vuokravarastossa. Ja muuten, on tosi hassua, että me oltiin nuorimpia tuolla hostellissa. Dee ja suurin osa muista oli reilusti yli 20-vuotiaita, mutta silti tultiin hyvin juttuun ja läppä lensi. Eli iällä ei näillä reissuilla oo mitään merkitystä.

Päivä hengailtiin Melin keskustassa rakennuksia pällistellen. Käytiin kattomassa kaupungin läpi virtaavaa jokea ja pyörittiin vaan pitkin katuja. Käytiin myös ostamassa kaikenlaista tarpeellista, kuten 1 litran aurinkorasva (Anna: se on semmonen pönttö ku se siirappitöhnä mitä syötettii hepoille Herttualassa :D) :D eipähän lopu kesken ihan heti!

Yarra River



Illalla Dee vei meidät kattomaan sen entistä työpaikkaa, istuskelubaaria nimeltä Vineyard. Hengailtiin siellä muutama tunti ja höpötettiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Dee on muuttamassa Melistä Cairnsiin reilun kuukauden päästä, ja sovittiin jo että nähdään jossakin meidän matkojen varrella itärannikolla. Meillä oli niin huippukiva ilta ja naurettiin ihan kaikelle, mahtavaa löytää 10v vanhempi ihminen, jolla on silti sama huumorintaju ja musiikkimaku! Dee kerto matkustavansa ens vuonna Eurooppaan ja kerrottiin sille kaikkia matkustusvinkkejä ja paikkoja Suomesta, ja Dee taas anto vinkkejä Ausseista. Oltiin takas hostellilla joskus klo 2 aikaan ja sit viä hengattiin hetki ja kuunneltiin musaa.
Eilen oli taas (kuulemma) tyypillinen Melbourne-sää. Aamu-iltapäivä oli +25 C ja aurinkoo ja kova, mutta lämmin tuuli. Sit yhtäkkiä klo 21 aikaan alko kaatosade ja salamoi ihan hulluna. Sadetta kesti aamuun asti ja välillä taas paisto. Kyllä saa aikamoisilla kamppeilla varautua tohon ilmastoon. Tänään aamulla oli taas +14C ja harmaata.

Tää päivä on ollu hirveetä sähkötystä, ensin aamulla herätys 8.30 5h yöunien jälkeen ja pakkaamaan kauheella raivolla. Kaiken kruunas tyypillinen jääkylmä-tulikuuma-jääkylmä-tulikuuma-suihku. Kyllä tulee ikävä suomalaista helppoo yhden hanan suihkua, perkule! Sit vaan hengailtiin ja tehtiin puuroo. Keksittiin yks ilta ostaa 750g paketti kaurayynejä (iskä on varmasti ylpee!!!:)) ja makso vaan 1,5e. Ollaan vedetty niitä nyt monta päivää aamu-ja iltapalaks ja hyvää on. Ollaan vaan saatu kuunnella pään aukomista, koska se puuro kuulemma on superällön näköstä harmaata kuraa ja esim. saksalaiset ei ees tienny mitä porridge on. Haha. Katteltiin yhen saksalaisen Sebastianin matkakuvia esim. Whitsundaysilta (googlatkaa ja kadehtikaa HAHAHA!!) ja lätistiin. Sebastian oli tokaa kertaa ausseissa, yksin ja ollut reissussa kahta päivää vajaan vuoden. Rohkee tyyppi!

Sit klo 12 lähettiin lyllertään meidän rinkkojen kanssa kaatosateessa kohti ratikkapysäkkiä. Dee tuli saattaan meidät ja nauro koko matkan kun oltiin niin surkeen näkösiä :D naama ja vaatteet vettä valuvina ja sata kiloo painavat kassit mukana. "Is it nice to be a backpacker?" haha kiitti hei! Siitä sit bussiasemalle ja bussilla lentokentälle.

Asioita, jotka on naurattanu viime päivinä:
- kukaan ei tiedä mitä on puuro. Tai kaura. "Oats??? WHAT???" Ja kaikkien mielestä se on ällöttävää.
- meitä on luultu tähän mennessä saksalaisiks, hollantilaisiks, norjalaisiks, tanskalaisiks ja ruotsalaisiks. Kun kerrotaan mistä ollaan, se on aina yhtä eksoottista kaikille. "Finland? Really? You're the first ones i've met"
- ja stereotypioita Suomesta: Dean oli vahvasti sitä mieltä et me juodaan joka päivä vodkaa kauheita määriä ja oli ällistyny et esim. sunnuntaina kukaan ei käy baarissa. Ja että suomalaiset on kärttysiä siks että aina on kylmä. Tai oikeestaan Dean oli sitä mieltä et kaikki huonot puolet suomalaisissa johtuu siitä, että on Suomessa kylmä. No ehkä se on totta? Suomessa on kuulemma myös aina pimeetä, ja valosaa aikaa ois 3h per päivä.

Nyt ottaan helppoo ja sit naattiin Cairnsin lämmöstä hohoo :) Huomisesta alkaen voittekin nauttia mun aurinko-lämpö-hehkutuksesta:))

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gold Coast: Surfers Paradise

Skydive in Byron Bay

Rottnest Island