Fiiliksiä :)
Hi loves!
Istun nyt Rainbow Beachilla hostellihuoneen sängyssä sairastellen ja päätin kirjotella teille vähän fiiliksistä noin yleensä matkustamisesta ja miltä tää matkan tekeminen on tuntunu. Tähän mennessä postaukset on ollu aikalailla vaan diipadaapa oltiin rannalla yms. ja uskon et haluutte kuulla myös vähän jotain pintaa syvemmältä.
Oon ollu Australiassa nyt 5 viikkoa. Toisaalta tuntuu, että aika on menny nopeesti ja et ollaan nähty jo vaikka mitä paikkoja, ja taas toisaalta että jaa vasta viis viikkoa?! Koti-ikävää en oo juurikaan potenu. Kaipaan tiettyjä ihmisiä mutta varsinaisesti kotiin en kaipaa. Tietysti kun tulee ikäviä hetkiä, joku menee pieleen, on huono päivä tai nyt kun on kipee, toivoo että ois joku läheinen vieressä. Nää tietyt ihmiset tarkottaa niitä kaikista läheisimpiä. Nimiä en kerro, mutta uskon, että nää tyypit tietää itse että tarkotan niitä :) Eli toisin sanoen tuttuja tai niitä kavereita, kenen kanssa on vähemmän tekemisissä ei juuri kaipaa. Jo tän matkustusajan jälkeen on todella hyvin huomannu kenen kanssa pitää yhteyttä, ja ketä oikeesti kiinnostaa sun kuulumiset. Ei niinkään se, kuinka usein jutellaan, vaan se, mistä asioista toinen kertoo. Mitkään pintaraapasut ei oikeesti tän välimatkan jälkeen tunnu oikein miltään: "Joo ihan hyvää kuuluu, mitäs sinne?" ei oikein herätä mitään tunteita... Näitä jutustelutovereita kyllä täältä löytää, mutta läheisiltä on kivempi kuulla mitä oikeesti kuuluu, mitä oikeesti on tapahtunu.
Näistä jutustelutovereista onkin hyvä jatkaa. Niitähän täällä riittää. Oon ollu aika yllättyny, että kuinka ihmiset on mukamas kauheen kiinnostuneita susta ja mistä oot yms. plääplää, mutta ei niille voi oikeesti kertoo mitään kunnon asioita. Ne on lähinnä semmosia, että joo mennään yhessä jonnekkin viettään aikaa ja sit jossain vaiheessa vaan häviän-tyyppejä. Oon todella TODELLA iloinen, että löysin Amin ja Ankun. Tullaan tosi hyvin juttuun ja mun on hyvä olla niiden kanssa. Ja tietysti helpottaa tosi paljon, et voidaan puhua suomee. Voin kuvitella, että kukaan aussi-tuttavuus ei ois lähteny juokseen mun kanssa lääkärin ja röntgenin väliä ja vielä viettään koko päivänsä niin. Ja sen jälkeen nosteleen rinkkaa mun selkään kun huohotan kuumehöyryissä polvivammasena bussin edessä puolikuolleena. Täällä ollaan kavereita mutta ystäviä täältä on muiden maiden kansalaisista vaikee löytää. Yks yksin matkustava saksalainen tyttö sano mulle Cairnsissa hyvin tiivistettynä tän asian kun puhuttiin yksin matkustamisen puolista. "Of course you're gonna meet a lot of new people here, but none of them is gonna be like you're best friend. But that's okay." On vaa asennoiduttava niin, että loppupeleissä täällä on jokainen omillaan. Mutta mulla kävi tuuri, että löysin kaks mahtista ihmistä täältä seuraks joten no worries :)
Se on kyllä hassua, miten aina matkustaessa parin päivän sisällä tajuaa miten hienosti asiat on Suomessa. Vaikka Australia onkin länsimaa, on täällä asiat niin erilailla. Asioita mitä on oppinu (kantapään kautta) arvostaan Suomesta jo paljon. Juomavesi. Voi huhhuh miten tärkee asia mitä ei koskaan ajattele suomessa. Luckily täällä saa juoda hanavettä suurimmassa osassa maasta. Maku onkin sitten hyvin eri asia... Suurimmaks osaks saat vaan taskunlämmintä hanavettä, joka maistuu joko uimahallille (raipe ei saa nauraa;)) tai jollekin fluorimöhnälle. Eilen yks hostellin dude kertokin, että täällä lisätään juomaveteen jotain scheissee, aineen nimestä en saanu selvää kun tyyppi puhu niin hiljaa. Mut siis anyway se on jotain mikä puhdistaa tota vettä ihan hulluna ja tekee sen pahan maun. Pienissä kylissä ei oo tätä ongelmaa niin paljoo asukkaiden määrästä johtuen, mut huomasin kyl esim. Melissä ja Cairnsissa kun se vesi oli ihan ku uima-altaasta. Puhelimen kuuluvuus. Huoh tää on raskasta. Täällähän ei juurikaan puhelinta tarvi, mut sen kerran ku joku soittaa, saakelin Vodafone kaatuu heti ja pätkii ja surisee. Ja keskelläeimitään-alueilla oot iha omillas jos eksyt. Liikenne. Vähänkö ollaan hoomoilasina tuola kaduilla vieläkin. Aina kattelee väärään suuntaan, jalkakäytäviä/suojateitä n. kilsan välein ja porukkaa ei juurikaan kiinnosta jäätkö alle vai et. Toi liikenteen eri puoli on kyl se vaikein... Ruoka. Herran jestas mulla on ikävä RAHKAA, jugurttia, marjoja, voita, maitoo mikä ei oo kerman makusta, TUMMAA leipää (täällä brown tarkottaa valkosta jossa on tummemmat kuoret) ja kanasuikaleita!!! AAAARGH aussit ei oo vielä keksiny niitä!! MIKSI?! Vähä menee vaikeeks kun pitää ostaa joku kilon mötikkä kanaa, maksaa joku 10e ja sit ruveta silppuun sitä ite jollain tylsällä veitsellä. Mun normaali ruokarytmi on kaurapuuro aamulla, lounaaks tai päivälliseks joku kauhee mättö, uppopaistettuna tai hampparina, ja sit säilykehedelmiä ja nudskuja. AA vähänkö teen kaikkee ihanaa suomalaista normaalia ruokaa ku tuun kotiin. Kyl tää nyt tässä menee, kuuluu reissuun, mut maha ei kauheesti arvosta, kauhee pöhö päällä ja masu vaivaa muutenkin melkein joka päivä jollain tapaa. Tuntuu et alkaa pikkuhiljaa jo vitamiinien yms puutokset hiipiin, kun kynnet hajoo jo rinkan käsittelystä ja suupielet repeilee (B-vitskun puutosta). Lämmin vesi ja HANA. Lutatkaa te siellä lämmintä vettä sydämenne kyllyydestä ja arvostakaa sitä hanaa. Herranjestas mitä touhua ton brittiläisen hanan kanssa :D väännä siinä sitä kylmää ja kuumaa hanaa sit erikseen ja tulee joko tulikuumaa tai jääkylmää :D JA arvostakaa jos se hana on teidän pään YLÄPUOLELLA:D mulla se on yleensä rinnan kohdalla ja sit oon jossai syväkyykyssä siellä alla jonkun vartin :D Näitä tulee aina välillä lisää mieleen, mut nyt tuli ne tärkeimmät.
Mistäs mä täällä sit tykkään? Säästä. Ah aurinko ja lämpö <3 can't get enough. En kyl tod oo luotu mihinkään loskapaskaan :D nytkin kun täällä on ollu n. viikko huonompaa säätä koko itärannikolla, vettä ja pilvistä, ollaan iha masiksissa :D Ihmisistä. Ja tämä tarkottaa paikallisia suurimmaks osaks. Turisteista on kyllä sana jos muutamakin nalkutettavaa mut jätetää se sikseen nyt. On niin hassua, kun kaupan tädit aina kysyy miten menee ja mitäs tänään. Suomessa porukka kattois vaan että huuuuh mikä hullu mitä toi multa kyselee! Ja on ihan normaalia puhutella tuntemattomia tyyliin "Hi love" tai "How are you today darling?". Oon myös saanu jo kuulla kuinka jonkun värinen paita sopii mulle tai miten hyvin puhun englantia. Paikallisten avuliaisuus ja vilpittömyys on myös aika pysähdyttävää. Melissä tosiaan 4 ihmistä pysähty omaehtosesti auttaan meitä kun oltiin ihan hukassa. Ja asia erikseen on nää tyypit jotka on tarjonnu kyytiä hostellille koska ollaan näytetty niin väsyneitä. Ja tää mies Magneticilla, joka vei meidät saariturneelle ja syötteleen wallabeja ja kotiinsa kattoon linnunpoikasia ja tarjos juomat ja vei hostellille ja kerto tarinoita saaresta vaan hyvää hyvyyttään. Näitä Suomeen kiitos!! Luonnosta. Ah nää eläimet ja kasvit, kalat ja koralliriutat ja kaikki. Kenguruita ja koalia äää en kestä!! Saaret ja rannat. Turkoosi vesi. Nytkin tätä kirjottaessa katon yhtä kauneimmista auringonlaskuista ikinä. Koko taivas on korallinpunanen. Suomen luonto on kaunis mutta niin on tääkin. Ollaan nähty kaikkee sademetsästä Afrikan safarin näkösiin maisemiin ja palaneisiin metsiin. Bussin ikkunasta ollaan todistettu monta meneillään olevaa metsäpaloa ja se on aina yhtä hurjaa. Asenteesta elämään. "No worries". Mikään ei oo niin justiinsa. Aikataulut ei oo aina niin nappiin eikä oikeestaan mikään muukaan. Välillä se ärsyttää jos pitäs oikeesti ehtiä johonkin, mutta ehkä se vaan opettaa ottaan vähän rennommin. Kyllä myöhemminkin ehtii. Huonoja puolia tässä on se, että esimerkiks perushygienia on huonompaa kun Suomessa, ja se on aika ällöttävää.
Kaiken kaikkiaan tää matka on jo nyt kasvattanu ihan hirveesti ihmisenä. Oot kaukana kaikista ihmisistä sun turvaverkossa ja kaikesta turvallisesta, ja voin kertoo että täällä ei äiti tuu pelastaan pulasta tai viemään lääkäriin. Ihan itse saa hoitaa majotuksen, ruuan oston ja kokkauksen, kuljetukset paikasta toiseen, raha-asiat ja kaikki hässäkät lentokentillä. Enkku on kehittyny nyt jo paljon, keskustelun alottaminen on paljon helpompaa kun kaikki on samoilla lähtökohdilla täällä. Ja se tunne, kun saat ite buukattua kaiken maailman retkiä ja bussilippuja ja vielä tinkaan niistä ja kaiken kukkuraks hoitaan ittes lääkäriin ja vielä ymmärrät kaiken mitä toinen sanoo ja ne ymmärtää sua ja vielä kehuu kuinka hyvin puhut englantia ulkomaalaiseks! Eli kyllä tää touhu kasvattaa ja matkailu avartaa. Välillä tietysti tulee hetkiä, kun menee hermo kaikkeen ja haluis vaan murun kainaloon. Tää on kuitenkin ollut mun unelma monta vuotta ja haluun ottaa kaiken irti :)
Istun nyt Rainbow Beachilla hostellihuoneen sängyssä sairastellen ja päätin kirjotella teille vähän fiiliksistä noin yleensä matkustamisesta ja miltä tää matkan tekeminen on tuntunu. Tähän mennessä postaukset on ollu aikalailla vaan diipadaapa oltiin rannalla yms. ja uskon et haluutte kuulla myös vähän jotain pintaa syvemmältä.
Oon ollu Australiassa nyt 5 viikkoa. Toisaalta tuntuu, että aika on menny nopeesti ja et ollaan nähty jo vaikka mitä paikkoja, ja taas toisaalta että jaa vasta viis viikkoa?! Koti-ikävää en oo juurikaan potenu. Kaipaan tiettyjä ihmisiä mutta varsinaisesti kotiin en kaipaa. Tietysti kun tulee ikäviä hetkiä, joku menee pieleen, on huono päivä tai nyt kun on kipee, toivoo että ois joku läheinen vieressä. Nää tietyt ihmiset tarkottaa niitä kaikista läheisimpiä. Nimiä en kerro, mutta uskon, että nää tyypit tietää itse että tarkotan niitä :) Eli toisin sanoen tuttuja tai niitä kavereita, kenen kanssa on vähemmän tekemisissä ei juuri kaipaa. Jo tän matkustusajan jälkeen on todella hyvin huomannu kenen kanssa pitää yhteyttä, ja ketä oikeesti kiinnostaa sun kuulumiset. Ei niinkään se, kuinka usein jutellaan, vaan se, mistä asioista toinen kertoo. Mitkään pintaraapasut ei oikeesti tän välimatkan jälkeen tunnu oikein miltään: "Joo ihan hyvää kuuluu, mitäs sinne?" ei oikein herätä mitään tunteita... Näitä jutustelutovereita kyllä täältä löytää, mutta läheisiltä on kivempi kuulla mitä oikeesti kuuluu, mitä oikeesti on tapahtunu.
Näistä jutustelutovereista onkin hyvä jatkaa. Niitähän täällä riittää. Oon ollu aika yllättyny, että kuinka ihmiset on mukamas kauheen kiinnostuneita susta ja mistä oot yms. plääplää, mutta ei niille voi oikeesti kertoo mitään kunnon asioita. Ne on lähinnä semmosia, että joo mennään yhessä jonnekkin viettään aikaa ja sit jossain vaiheessa vaan häviän-tyyppejä. Oon todella TODELLA iloinen, että löysin Amin ja Ankun. Tullaan tosi hyvin juttuun ja mun on hyvä olla niiden kanssa. Ja tietysti helpottaa tosi paljon, et voidaan puhua suomee. Voin kuvitella, että kukaan aussi-tuttavuus ei ois lähteny juokseen mun kanssa lääkärin ja röntgenin väliä ja vielä viettään koko päivänsä niin. Ja sen jälkeen nosteleen rinkkaa mun selkään kun huohotan kuumehöyryissä polvivammasena bussin edessä puolikuolleena. Täällä ollaan kavereita mutta ystäviä täältä on muiden maiden kansalaisista vaikee löytää. Yks yksin matkustava saksalainen tyttö sano mulle Cairnsissa hyvin tiivistettynä tän asian kun puhuttiin yksin matkustamisen puolista. "Of course you're gonna meet a lot of new people here, but none of them is gonna be like you're best friend. But that's okay." On vaa asennoiduttava niin, että loppupeleissä täällä on jokainen omillaan. Mutta mulla kävi tuuri, että löysin kaks mahtista ihmistä täältä seuraks joten no worries :)
Se on kyllä hassua, miten aina matkustaessa parin päivän sisällä tajuaa miten hienosti asiat on Suomessa. Vaikka Australia onkin länsimaa, on täällä asiat niin erilailla. Asioita mitä on oppinu (kantapään kautta) arvostaan Suomesta jo paljon. Juomavesi. Voi huhhuh miten tärkee asia mitä ei koskaan ajattele suomessa. Luckily täällä saa juoda hanavettä suurimmassa osassa maasta. Maku onkin sitten hyvin eri asia... Suurimmaks osaks saat vaan taskunlämmintä hanavettä, joka maistuu joko uimahallille (raipe ei saa nauraa;)) tai jollekin fluorimöhnälle. Eilen yks hostellin dude kertokin, että täällä lisätään juomaveteen jotain scheissee, aineen nimestä en saanu selvää kun tyyppi puhu niin hiljaa. Mut siis anyway se on jotain mikä puhdistaa tota vettä ihan hulluna ja tekee sen pahan maun. Pienissä kylissä ei oo tätä ongelmaa niin paljoo asukkaiden määrästä johtuen, mut huomasin kyl esim. Melissä ja Cairnsissa kun se vesi oli ihan ku uima-altaasta. Puhelimen kuuluvuus. Huoh tää on raskasta. Täällähän ei juurikaan puhelinta tarvi, mut sen kerran ku joku soittaa, saakelin Vodafone kaatuu heti ja pätkii ja surisee. Ja keskelläeimitään-alueilla oot iha omillas jos eksyt. Liikenne. Vähänkö ollaan hoomoilasina tuola kaduilla vieläkin. Aina kattelee väärään suuntaan, jalkakäytäviä/suojateitä n. kilsan välein ja porukkaa ei juurikaan kiinnosta jäätkö alle vai et. Toi liikenteen eri puoli on kyl se vaikein... Ruoka. Herran jestas mulla on ikävä RAHKAA, jugurttia, marjoja, voita, maitoo mikä ei oo kerman makusta, TUMMAA leipää (täällä brown tarkottaa valkosta jossa on tummemmat kuoret) ja kanasuikaleita!!! AAAARGH aussit ei oo vielä keksiny niitä!! MIKSI?! Vähä menee vaikeeks kun pitää ostaa joku kilon mötikkä kanaa, maksaa joku 10e ja sit ruveta silppuun sitä ite jollain tylsällä veitsellä. Mun normaali ruokarytmi on kaurapuuro aamulla, lounaaks tai päivälliseks joku kauhee mättö, uppopaistettuna tai hampparina, ja sit säilykehedelmiä ja nudskuja. AA vähänkö teen kaikkee ihanaa suomalaista normaalia ruokaa ku tuun kotiin. Kyl tää nyt tässä menee, kuuluu reissuun, mut maha ei kauheesti arvosta, kauhee pöhö päällä ja masu vaivaa muutenkin melkein joka päivä jollain tapaa. Tuntuu et alkaa pikkuhiljaa jo vitamiinien yms puutokset hiipiin, kun kynnet hajoo jo rinkan käsittelystä ja suupielet repeilee (B-vitskun puutosta). Lämmin vesi ja HANA. Lutatkaa te siellä lämmintä vettä sydämenne kyllyydestä ja arvostakaa sitä hanaa. Herranjestas mitä touhua ton brittiläisen hanan kanssa :D väännä siinä sitä kylmää ja kuumaa hanaa sit erikseen ja tulee joko tulikuumaa tai jääkylmää :D JA arvostakaa jos se hana on teidän pään YLÄPUOLELLA:D mulla se on yleensä rinnan kohdalla ja sit oon jossai syväkyykyssä siellä alla jonkun vartin :D Näitä tulee aina välillä lisää mieleen, mut nyt tuli ne tärkeimmät.
Mistäs mä täällä sit tykkään? Säästä. Ah aurinko ja lämpö <3 can't get enough. En kyl tod oo luotu mihinkään loskapaskaan :D nytkin kun täällä on ollu n. viikko huonompaa säätä koko itärannikolla, vettä ja pilvistä, ollaan iha masiksissa :D Ihmisistä. Ja tämä tarkottaa paikallisia suurimmaks osaks. Turisteista on kyllä sana jos muutamakin nalkutettavaa mut jätetää se sikseen nyt. On niin hassua, kun kaupan tädit aina kysyy miten menee ja mitäs tänään. Suomessa porukka kattois vaan että huuuuh mikä hullu mitä toi multa kyselee! Ja on ihan normaalia puhutella tuntemattomia tyyliin "Hi love" tai "How are you today darling?". Oon myös saanu jo kuulla kuinka jonkun värinen paita sopii mulle tai miten hyvin puhun englantia. Paikallisten avuliaisuus ja vilpittömyys on myös aika pysähdyttävää. Melissä tosiaan 4 ihmistä pysähty omaehtosesti auttaan meitä kun oltiin ihan hukassa. Ja asia erikseen on nää tyypit jotka on tarjonnu kyytiä hostellille koska ollaan näytetty niin väsyneitä. Ja tää mies Magneticilla, joka vei meidät saariturneelle ja syötteleen wallabeja ja kotiinsa kattoon linnunpoikasia ja tarjos juomat ja vei hostellille ja kerto tarinoita saaresta vaan hyvää hyvyyttään. Näitä Suomeen kiitos!! Luonnosta. Ah nää eläimet ja kasvit, kalat ja koralliriutat ja kaikki. Kenguruita ja koalia äää en kestä!! Saaret ja rannat. Turkoosi vesi. Nytkin tätä kirjottaessa katon yhtä kauneimmista auringonlaskuista ikinä. Koko taivas on korallinpunanen. Suomen luonto on kaunis mutta niin on tääkin. Ollaan nähty kaikkee sademetsästä Afrikan safarin näkösiin maisemiin ja palaneisiin metsiin. Bussin ikkunasta ollaan todistettu monta meneillään olevaa metsäpaloa ja se on aina yhtä hurjaa. Asenteesta elämään. "No worries". Mikään ei oo niin justiinsa. Aikataulut ei oo aina niin nappiin eikä oikeestaan mikään muukaan. Välillä se ärsyttää jos pitäs oikeesti ehtiä johonkin, mutta ehkä se vaan opettaa ottaan vähän rennommin. Kyllä myöhemminkin ehtii. Huonoja puolia tässä on se, että esimerkiks perushygienia on huonompaa kun Suomessa, ja se on aika ällöttävää.
Kaiken kaikkiaan tää matka on jo nyt kasvattanu ihan hirveesti ihmisenä. Oot kaukana kaikista ihmisistä sun turvaverkossa ja kaikesta turvallisesta, ja voin kertoo että täällä ei äiti tuu pelastaan pulasta tai viemään lääkäriin. Ihan itse saa hoitaa majotuksen, ruuan oston ja kokkauksen, kuljetukset paikasta toiseen, raha-asiat ja kaikki hässäkät lentokentillä. Enkku on kehittyny nyt jo paljon, keskustelun alottaminen on paljon helpompaa kun kaikki on samoilla lähtökohdilla täällä. Ja se tunne, kun saat ite buukattua kaiken maailman retkiä ja bussilippuja ja vielä tinkaan niistä ja kaiken kukkuraks hoitaan ittes lääkäriin ja vielä ymmärrät kaiken mitä toinen sanoo ja ne ymmärtää sua ja vielä kehuu kuinka hyvin puhut englantia ulkomaalaiseks! Eli kyllä tää touhu kasvattaa ja matkailu avartaa. Välillä tietysti tulee hetkiä, kun menee hermo kaikkeen ja haluis vaan murun kainaloon. Tää on kuitenkin ollut mun unelma monta vuotta ja haluun ottaa kaiken irti :)
Kommentit
Sanna: Juu kyllä täällä sätkitään, kiitos! <3