Australia I'm back!

Neljän vuoden jälkeen on aika palata linjoille ja avata Australia-blogi uudelleen! Tervetuloa siis lukemaan kuulumisia ja hihittelemään vanhoille nöyryyttäville höpinöille neljän vuoden takaa.

Oon siis taas täällä, tällä kertaa opiskelijavaihdossa University of Wollongongissa. Aion viettää täällä yhden lukukauden, heille syyslukukauden, helmikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Opiskelen saman tyyppisiä kursseja kuin Helsingissäkin, eli maailmanpolitiikkaa.

Tämän ajan asun yliopiston asuntolassa Weerona Collegessa. Asuntola on melko lähellä kaikkea: ylipistolle pari kilometria, rannalle ehkä 1,5 ja keskustaan kilsa. Wollongongissa on hyvä olla auto, ja olenkin jo löytänyt paikallisen kaverin, jonka kyydillä pääsee kulkemaan kaupoille ja kouluun ja tekemään retkiä.

Wollongong on Australian itärannikolla, noin 90 kilometria Sydneystä etelään. Täällä asuu noin 300 000 asukasta mutta kaupunki tuntuu kyllä pienemmältä. Kaupunki on aika kompakti ja aika pikku kaupungin oloinen kyllä. Ihmiset on tosi herttaisia ja kivoja, niinkuin kyllä muuallakin Ausseissa. Esimerkiksi aamulenkillä ihmiset tervehtivät aina toisiaan ja toivottavat mukavaa päivää. <3

Saavuin tänne 17.2. ja siitä asti on ollut aika hullun myllyä meno. Viime viikko oli asuntolan orientaatioviikko ja kaikki reilut 100 asukasta oli mukana menoissa. Joka päivä oli ohjelmaa aamusta iltaan tai yöhön ja se on kyllä tuntunut kropassa, väsymys on aika mittava ja vähän kurkkua kivistää. Mutta kuuluu asiaan ja onneksi menin kaikkeen mukaan. Nyt on jo vähän saanut ystäviä ympärille ja se kyllä lämmittää mieltä kovasti. Kämppikseni on myös huippu, amerikkalainen tyttö ja tullaan hyvin toimeen.

Yllättävintä on ollut se, kuinka paljon energiaa vie kommunikoida koko ajan englanniksi. Muille se on äidinkieli (täällä on eniten amerikkalaisia vaihtareita, josta olin tosi yllättynyt, odotin Kiinaa saapuvaksi), joten kyse on heille enemmän aksenteista. Olen täällä myös yhtä norjalaista poikaa lukuunottamatta vanhin. Se tuntuu tosi oudolta, kun on melkein koko ikänsä tottunut olemaan se nuorin ja hengaamaan paljon vanhempien ihmisten kanssa. Mutta onneksi ympärille on löytynyt ihmisiä, jotka ovat saman henkisiä joten ei iällä ole niin väliä. Oon hengaillut nyt pääasiassa yhden amerikkalaisen ja yhden aussitytön kanssa. Asuntolan takaa löytyy tenniskeskus ja täyden palvelun kuntosali, joten siellä juuri vietettiin perjantai-iltaa viikon juhlimisen jälkeen. Tuntuu hyvältä!!

Tällä viikolla on lähinnä chillailtu auringossa, lämpöä on riittänyt 38 asteeseen asti. Orientaatio kestikin koululla vaan yhden päivän, joten ensi viikolla sitten mennään vasta asiaan. Huomenna suunnataan orientaatioretkelle Port Stephensiin, Wollongongista pohjoiseen. Luvassa on delfiinien bongailua, kengurun silittämistä ja hiekkadyyneillä laskemista.

Tervetuloa taas mukaan ja pahoittelut neljän vuoden takaisista aivopieruista!! :D

<3







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gold Coast: Surfers Paradise

Skydive in Byron Bay

Rottnest Island